
Yleensä monta viikkoa kestävän, itsensä riuduttamisen jälkeen minun päähäni herää suuri kysymysmerkki. Yleensä tämä kysymysherkki nousee esiin ruokakaupassa (ja varsinkin karkkihyllyn kohdalla).
Kysyn silloin itseltäni, että miksi ihmeessä teen tätä. En keksi sillä hetkellä yleensä minkäänlaista järkevää vastausta (vaikka 25 tuumaiset farkuthan ovat todella hyvä vastaus) joten otan karkkipussin ja syön sen onnellisena. Seuraavana aamuna 99% kadun tätä tekoa, mutta se ei ole pääasia.
Pääasia on se, että minulle herää tämä kysymys. "Miksi ihmeessä minä teen tätä, mitä varten häh miksi miksi miksi?" Vastaan usein että "En tiedä, teenpähän vaan".
Nyt olen riuduttanut itseäni taas monta viikkoa, mutta sekä ilokseni että kauhukseni voin todeta, että kysymysmerkki on poissa. En ole hetkeäkään epäillyt tekemisiäni, enkä hetkeäkään kyseenalaistanut syömisiäni. Toisaalta tämä on aivan huippua. Olen löytänyt uuden termin, itsekuri. Olen niin onnellinen etten ole retkahtanut.
Mutta jossain pääkoppani uumenissa kuuluu silti hälytyskellot. Miksen enään lopeta, miksi en pidä mitään taukoa. Vastaan välittömästi että "Siksi, että mahtuisin 25 tuumaisiin farkkuihin ja olisin kaunis ja minulla olisi pitkät sääret ja voisin laittaa lyhyet shortsit ja mennä kesällä rannalle ilman jätesäkkiä". Tämä on melko tyhjentävä vastaus. Jos kirjoittaisin tämän itse arvostelemaani tenttiin, saisin ehdottomasti vitosen.
Katselin koko eilisen illan H&M:n sivuilta herkullisia bikineitä ja pieniä kesävaatteita. Voi luoja, antaisin vaikka yhden sormeni jos voisin syödä suklaata ja hattaraa niin paljon kuin huvittaa, ja mahtua samalla 32 kokoa oleviin vaatteisiin.
Minulla on pitkät, tällä hetkellä kuparin väriset hiukset. Mutta koska olen päättänyt, että tästä kesästä tulee maailman paras kesä (päätän niin joka kerta, mutta se menee pilalle viimeistään siinä vaiheessa kun syön ensimmäisen jäätelön, mistä alkaa usein koko kesän pituinen mässäysjakso) olen harkinnut hiusteni blondaamista.
Olen luonnostani vaalea (lue, kalpea kuin lakana), joten tästä syystä en myöskään aio luottaa auringon voimaan, vaan marssin huomenna ostamaan viiden kerran solarium -lipun.
Viisi kertaa solariumissa, tuhkanvaaleat hiukset raidoilla, sekä paino joka alkaa luvulla 4.
Tässä on takuuvarma onni ensi kesäksi. Plussaa olisi myös ne kiinteät pakarat, mutta tiesittekö, että syvä rusketus saa pepun näyttämään pari kiloa pienemmältä + kiinteämmältä? (luin sen joskus erään amerikkalaisen julkkis-stylistin rantakuntoon -vinkeistä)
Jotta kesä-look olisi kerrankin täydellinen, ostin eilen ihanan, sifonkia olevan lohenpunaisen tunikan, joka näyttää aivan täydelliseltä legginssien kanssa. Shoppailuintoni ei loppunut tähän, vaan löysin myös mustan neuletopin, jonka etuosa on täynnä paljetteja. Jotenkin se korosti niin ihanasti solisluitani, että oli pakko ostaa se.
Huomenna aamulla aion taas vaa'alle. Odotan kauhulla mitä se näyttää, vaikken ole syönyt paljon mitään.
Tässä vielä tämän päivän syömiset:
- ruisleipä jossa teelusikan verran juustolevitettä
- kaksi kuppia kahvia ja monta isoa lasillista light kolaa
- mandariini
- 55g Truly Black -karkkeja.
Tämä tekee yhteensä n. 210 kaloria.
Ei olisi pitänyt laskea, koska nyt tuli kamala nälkä. Luulin että olen syönyt ainakin 500 kalorin edestä. Whiii, mikä iloinen yllätys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti