
Tekisi mieli huuhtoa itsensä vessanpöntöstä alas.
Olen niin likainen. Rasvainen. Ällöttävä.
Olen syönyt perjantaista tähän asti aivan mielettömän määrän moskaa. En edes kehtaa luetella mitä, mutta jotta saisitte jotain osviittaa siitä minkälainen syöppö osaan olla, niin mainittakoon esimerkiksi McDonaldsin El Maco -ateria, marenkikakku ja minttusuklaajäätelö. Yök.
Tällä hetkellä pystyn ajattelemaan vain sitä kaikkea pahaa, mikä lilluu sisälläni.
Siellä se on, niin lähellä mutta niin kaukana. Pystyn tuntemaan kaikki kalorit, joka ikisen rasvahiukkasen.
Mutta siinä se kidutus onkin. En saa niitä pois.
Yksi pieni pala kakkua lautasella, iso pala rasvaa lantiolla.
Toivoisin, että voisin olla joskus se ihminen, josta kirjoitin kuvaillessani tulevaa kesä -lookia. En todellakaan tiedä, onko sen saavuttaminen mahdollista tällaisen itsekurin kanssa. Perjantaina vielä luulin omistavani sellaisen, mutta nyt olen taas tippunut maanpinnalle ja karu totuus tulee esiin.
Tästä kaikesta huolimatta, olen edelleenkin solarium ja vaaleat hiukset -suunnitelmassa. Numerosta 4 en edes uskalla haaveilla muutamaan päivään.
Luojan kiitos en tilannut uusia bikineitä H&M:stä, sillä ne menisivät vain suoraan kaappiin pölyttymään.
Ainoa positiivinen asia tällä hetkellä on poikaystäväni, joka kylläkin lähti jo takaisin armeijaan.
Oli kuitenkin ihanaa nähdä ja mieltäni lämmittää edelleen.
Osaamme välillä olla toisillemme oikeita kiusankappaleita, mutta useimmiten tulemme hyvin toimeen keskenämme. Hän on ainut ihminen, joka oikeasti tuntee minut.
Minun kaikki likaiset salaisuuteni ja luurangot kaapissani.
Nyt yritän ryhdistäytyä ja aloittaa syömään jotenkin terveellisesti. Ei mitään nestepaastoja eikä myöskään vaahtokarkkeja tai hattaraa. Terveellistä kuten ruisleipää, hedelmiä ja kasviksia. Sellaisia annoksia, ettei ole jatkuvasti nälkä (200 kalorin porkkana-annokset voi unohtaa), vaan mieluummin sitten syö vähän enemmän ja voi paremmin. Ehkä se painokin siitä hiljalleen laskee.
Todellinen kalorikirous koko elämä.
voimia sulle oikein kovasti. <3
VastaaPoistablogillasi on ehkä maailman suloisin nimi! :----)
Just oikein syödä silleen normaalisti ja antaa painon laskea, mäkään en osaa syödä vähäistä, syön todella paljon:S tänään yli 4000kcal..huups.
VastaaPoistatoivottavasti jatkossa menee syömiset paremmin (: mäkin oon huomannu lepsuvani viime päivinä 8(
VastaaPoista