
Tänään en osannut päättää. Seisoin kaupassa ja tutkin ikuisuuden purkkeja, pusseja, rasioita, pulloja, käärepapereita..
Jos joku on rasittavaa, niin tuote johon ei ole kirjoitettu kalorimäärää. Valitettavasti tällaisiakin pakkauksia kaupoista löytyy, ja se saa ainakin minut kuluttajana tuntemaan suurta turhautuneisuutta.
Vaadin kaloritaulukon. Esimerkiksi marenkipakkauksiin. Sokerikorppuihin. Kaikkiin mehujäihin..
En normaalisti laske koskaan päivän aikana kertynyttä energiamäärää. Saatan miettiä mielessäni joitain lukuja, jotka saattavat viitata siihen, mutten koskaan laske tarkasti tai mieti sitä sen kummemmin. Jos laskisin, en pystyisi enää ajattelemaan mitään muuta kuin ruokaa ja sitä mitä voisin vielä syödä tai mitä voisin jättää syömättä.
Katson kaupassa mitä ostan, mutta sen jälkeen kun olen saanut ostokset jääkaappiin, en enään mieti vaan syön niitä silloin kuin huvittaa, koska olen jo todennut ne kalorimääriltään sopiviksi kaupassa. Tiedän, olen ihan sekaisin.
Tänään en ole tehnyt kauppareissun lisäksi muuta kuin lukenut tenttiin. Olo on siitä syystä turtunut ja hiukan kiukkuinen. Liikaa kahvia ja liian vähän keskittymiskykyä.
Olen kyllä suunnitellut kaikenlaista, kuten solarium -käyntien ajankohtaa, Guessin laukun ostamista ja oikean sävyisen kynsilakan hankkimista uutta mekkoani varten. Kaikkea hyvin turhamaista.
Olen loputon unelmoija. En tiedä mitään parempaa kuin haaveilu kaikesta älyttömästä. Syvästä rusketuksesta ja Paul Frankin bikineistä. Hyvältä näyttämisestä bikineissä. Kauniista kesästä ja pienistä shortseista. Mukaan otettavasta kahvista ja aurinkolaseista.
Todellisuuspakoilen kaikkialla ja kaikkea. Varsinkin koulua, tenttejä, velvollisuuksia. Veroilmoituksen tekemistä ja muita peruskansalaiselle kuuluvia tehtäviä. En edes itse maksa vuokraani. En tiedä onko se lapsellista vai ei, mutta ainakaan minulle ei jää niin paljon huolehdittavaa. Vaikka sitähän riittää.
Onneksi on tämä kontrolli ja kaikki muut älyttömät juttuni. Pieni hattaramaailma, josta kukaan ei minua saa kiskotuksi pois.
En ole taaskaan pariin päivään uskaltanut vaa'an päälle. Käyn ehkä huomenna tai ylihuomenna. Sitten kun olo tuntuu tarpeeksi kevyeltä kaiken sen viikonlopun mässäilyn jälkeen.
Hui. Löysin sun blogin vahingossa ja huomasin että voisin ite kirjottaa melkein samalla tavalla :)
VastaaPoista